”Asenne ratkaisee menestyksen” – rakennusalan uusi kasvu alkaa ihmisistä

Kiinteistö- ja rakennusala elää vielä vaikeiden vuosien jälkimainingeissa, mutta käänne parempaan on tulossa. Jos kasvusta kuitenkin halutaan kestävää, pitää se noususuhdanteen odottelun sijaan rakentaa ihmisten, osaamisen, yhteistyön ja rohkeuden varaan. Näin linjasivat alan vaikutusvaltaiset johtajat RIL-Summitin KIRA-kasvupaneelissa.

Kiinteistö- ja rakennusalan matalasuhdanne on päättymässä. Tällä kertaa kasvu käynnistyy kuitenkin hitaasti eikä takavuosien huippunousuja ole näkyvissä. Siksi kasvu pitää rakentaa uusin keinoin, joiden keskiössä ovat ihmiset.

Tätä mieltä olivat marraskuun lopulla järjestetyn RIL Summitin KIRA-kasvupaneelin keskustelijat Peikko Finlandin myyntijohtaja Mikko Marjalaakso, Jatkeen konsernijohtaja Hannu Anttonen, SATOn liiketoimintajohtaja Elina Vaurasalo sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn johtaja Emilia Kullas. Paneelissa pohdittiin alan kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä, ja keskustelun fasilitoi KIRA-kasvuohjelman ohjelmajohtaja Mia Toivanen.

Mikko Marjalaakson mukaan kestävä kasvun tahti olisi 30–35 000 asuntoaloitusta vuodessa, kun viime vuosina luku on jäänyt alle 20 000:n.

”Iso pilvimassa ei häviä kerralla, vaan lähtee rakoilemaan pikkuhiljaa ja hälvenee sitten kokonaan. Samalla tavalla hiljakseen kasvu käynnistyy asuntorakentamisen osalta”, kuvaili Emilia Kullas.

”Asuntorakentamisen vähäisyys on jo synnyttämässä tulevaisuuden asuntopulaa etenkin pääkaupunkiseudulle. Hallitukselta tarvitaan rohkeita toimia, kuten varainsiirtoveron poistamista, jotta työvoima liikkuisi ja asuntokauppa vilkastuisi.”

Alalle pitää houkutella uusia osaajia

Hannu Anttosen mukaan alan kannattaakin kasvaa maltilla, koska kasvupyrähdykset eivät johda kestävään kasvuun.

”Jos kasvu on liian nopeaa, petämme ensin asiakkaat ja sitten omat ihmisemme.”

Anttosen mukaan kestävän kasvun edellytys ja mahdollistaja on nuorten lahjakkaiden ihmisten houkutteleminen alalle. Ilman heitä ei tapahdu kehitystä eikä synny innovaatioita.

”Kasvua ei synny ilman oikeita ihmisiä oikeissa tehtävissä. Suuri yhteinen haasteemme on kuitenkin rakennusalan vetovoiman puute nuorten silmissä. Rakentamista ei pidetä seksikkäänä alana. Jos emme muuta tätä mielikuvaa, emme saa nuoria ja lahjakkaita ihmisiä alalle. Vetovoiman lisäksi meillä pitää olla pitovoimaa kokeneisiin tekijöihin.”

Anttosen mielestä alalla ollaan turhan vaitonaisia saavutuksista.

”Meidän pitää itse pitää kovempaa ääntä siitä, millaisia mahdollisuuksia voimme tarjota.”

Kansainvälistyminen vaatii tervettä röyhkeyttä

Mikko Marjalaakso haastoi alaa katsomaan rohkeasti yli rajojen. Hänen mukaansa suomalainen rakennus- ja materiaaliteollisuus on kilpailukykyinen muihin maihin verrattaessa. Menestymisen ratkaisee kuitenkin asenne.

”Usein sanotaan, että markkinat ovat uniikkeja. Suomalaisessa rakennusmateriaali- ja tuoteteollisuudessa ajatellaan, että mikä toimii meillä, ei toimi muualla. Näin ei ole. Suomalaisella teollisuudella on paljon annettavaa ja myös opittavaa: meiltä puuttuu tervettä röyhkeyttä ja itseluottamusta. Tarvitsemme persoonia, jotka avaavat ovia. Kotiin ja mukavuusalueelle jäämisellä suljetaan pois kasvun mahdollisuuksia.”

Hänen mukaansa kansainvälistymisen välttelylle on helppo löytää tekosyitä.

”Matalasuhdanteessa meillä ei ole resursseja, ja korkeasuhdanteessa emme ehdi. Eli aina löytyy selitys. Mutta koskaan ei ole parempi aika kuin nyt.”

Marjalaakso heitti pallon myös järjestökentälle. Hänen mielestään alan edunvalvojien pitää kansainvälistyä.

”Järjestöjen kansainvälinen tiedonjako ja yhteistyö on arvokasta, sillä siten voimme jakaa kokemuksia, näkemyksiä sekä parhaita käytäntöjä myös rajojen yli.”

Inhimillinen johtaminen ja yhteistyö ovat kilpailuetuja

Elina Vaurasalo painotti, että alan kilpailukyky rakentuu ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Hänen mukaansa kiinteistö- ja rakennusala on ekosysteemi, jonka onnistumisen ratkaisee viime kädessä yhteistyö.

”Strategiat ja prosessit ovat tärkeitä, mutta kilpailuetu syntyy inhimillisestä johtamisesta – luottamuksesta, psykologisesta turvallisuudesta ja halusta oppia yhdessä. Ei riitä, että teemme suunnan selkeäksi omalle henkilöstöllemme, vaan meidän pitää tehdä suunta selkeäksi koko verkostolle.”

Psykologisen turvallisuuden luominen voi synnyttää uutta.

”Tarvitsemme innovaatioita ja niin sanottuja tyhmiä ajatuksia. Jos työkulttuuri on sellainen, ettei omia ajatuksia uskalleta edes esittää, ei varmasti synny tuottavuuden kasvua eikä kilpailukykyä. Erityisesti murrostilanteessa yritysten kilpailuetu on nimenomaan vuorovaikutuksessa ja ihmisissä, jotka haluavat antaa itsestään joka päivä vähän enemmän.”

”Murros ei ole organisaatioiden, vaan ihmisten ilmiö. Ja juuri ihmisistä kasvu alkaa.”

Ajankohtaista

KIRA-foorumi on viidentoista kiinteistö- ja rakentamisalan organisaation muodostama yhteisö, joka kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat ja tiivistää niiden välistä yhteistyötä.