
Kiinteistö- ja rakentamisalalla tarvitaan uudenlaista johtajuutta
Johtaminen on kiinteistö- ja rakentamisalalla keskinkertaista. Johtamishaasteet liittyvät erityisesti yhteistyöhön, johtamisen tunnistamiseen omana tehtävänään sekä inhimillisyyteen. Haasteisiin on kuitenkin myös ratkaisuja ja alan johtamiskulttuuria kehittämällä vaikutamme sekä lukemattomien alalla työskentelevien suomalaisten hyvinvointiin että koko Suomen talouteen.
RALA toteutti syksyn 2024 aikana yhdessä KIRA-kasvuohjelman ja TYÖ2030-ohjelman kanssa rakentamisalan johtajuuden Tulevaisuusvuoropuhelun, jossa etsittiin keinoja uudistaa alan johtamista. Rakentamisen toimintaympäristö on murroksessa, ja johtaminen on avainasemassa, jotta alan kehitys pysyy mukana muuttuvissa olosuhteissa.
Hankkeen tulosten mukaan ihmisten johtaminen koetaan rakennusalalla olevan keskinkertaista. Johtamishaasteet liittyvät erityisesti yhteistyöhön, johtamisen tunnistamiseen omana tehtävänään sekä inhimillisyyteen. Samaan aikaan alan tuottavuus polkee vuodesta toiseen paikallaan.
-> Hankkeen tulokset esiteltiin loppuwebinaarissa 17.12.2024. Katso tallenne tästä!
Tulevaisuusvuoropuhelussa aloitettu työ jatkuu:
Ensimmäiseksi jatkoaskeleeksi on valittu tietoisuuden lisääminen johtajuuden ja yhteistyön kehittämisen hyödyistä. RALA ja KIRA-kasvuohjelma käynnistävät tammikuussa 2025 henkilöstötuottavuuden haasteen, joka tarjoaa yrityksille konkreettisia työkaluja ja materiaalia henkilöstötuottavuuden kehittämiseen. Jos haluat kuulla haasteesta lisää ensimmäisten joukossa, anna sähköpostiosoitteesi klikkaamalla tästä.