Esimerkiksi väestörakenteen muutokset, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos ovat aiheita, joihin ei ole yhtä yksinkertaista ratkaisua, vaan ne edellyttävät eri näkökulmien, tiedonlähteiden ja toimijoiden yhteistä tarkastelua.

Tietosynteesit liittyvät Rakennustietosäätiön Ilmiöverkosto-toimintamalliin, jossa tunnistetaan kiinteistö- ja rakentamisalaa uudistavia ilmiöitä ja tuodaan tutkittua tietoa alan keskustelun ja päätöksenteon tueksi. Tietosynteesi pureutuu yhteen rajattuun, mutta laajasti eri ilmiöitä kokoavaan aihealueeseen kerrallaan. Tietosynteesissä kootaan, arvioidaan ja jäsennetään tiettyyn ajankohtaiseen haastekokonaisuuteen liittyvää tutkimus- ja asiantuntijatietoa. Tavoitteena on rakentaa kokonaiskuva siitä, mitä tutkimus kertoo, millaisia kokemuksia alan käytännön toimijoilla on ja missä kohdin tarvitaan uusia toimintatapoja, päätöksiä tai yhteistyötä.

Tietosynteesin merkitys syntyy siitä, että se tekee monimutkaisesta tiedosta käyttökelpoista. Kiinteistö- ja rakentamisalalla päätöksiä tehdään usein tilanteissa, joissa tieto on hajallaan tutkimusjulkaisuissa, selvityksissä, hankkeissa ja asiantuntijoiden kokemuksissa. Tietosynteesi kokoaa tätä tietoa yhteen ja auttaa hahmottamaan, mitkä tekijät vaikuttavat taustalla, mitä vaikutuksia tällä voi olla sekä mahdollisia ratkaisusuuntia.

Syksyn julkaisutilaisuudet

Syksyllä 2026 julkaistavat ensimmäiset tietosynteesit käsittelevät muun muassa rakennuskannan vajaakäytön vähentämistä, asumisen murrosta ja asuntorakentamista sekä kaupunkivihreän hyvinvointivaikutuksia tiivistyvässä kaupunkirakenteessa. Valitut aiheet kuvaavat hyvin tietosynteesien tavoitetta: ne tarttuvat kysymyksiin, joissa tutkimus, käytännön asiantuntemus ja laaja-alainen yhteistyö ovat välttämättömiä kestävien ratkaisujen löytämiseksi.

Tietosynteesien avulla Rakennustietosäätiö vahvistaa kiinteistö- ja rakentamisalan yhteistä tietopohjaa ja tukee päätöksentekoa tilanteessa, jossa alan uudistuminen edellyttää luotettavaa, ajantasaista ja moninäkökulmaista tietoa. Samalla ne tuovat näkyväksi sen, että tutkimustieto vaikuttaa eniten silloin, kun se kytkeytyy alan arkeen, keskusteluun ja käytännön kehittämiseen.

Tervetuloa mukaan julkaisutilaisuuksiin!  

Ajankohtaista

KIRA-foorumi on viidentoista kiinteistö- ja rakentamisalan organisaation muodostama yhteisö, joka kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat ja tiivistää niiden välistä yhteistyötä.