KIRA-digi on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta, ja sen tavoitteena on uudistaa rakennusalan toimintatapoja, avata rakentamisen ja kaavoituksen dataa uusien palveluiden käyttöön, kehittää sujuvasti yhteentoimivia järjestelmiä ja yhtenäisiä toimintatapoja sekä kehittää lainsäädäntöä alan digitalisaatiota tukevaksi. Vuoden 2018 loppuun asti jatkuvassa KIRA-digissä tavoitteisiin on pyritty lähes 80 kokeilun ja yli 30 muun hankkeen voimin, aina maalausroboteista virtuaaliseen asuntovälitykseen.
”KIRA-digissä on edetty kovalla vauhdilla ja nyt panostukset alkavat myös tuottaa tuloksia. Sekä päättyneet että käynnissä olevat hankkeet ovat erittäin merkittäviä koko alalle, ja alkuperäisen tavoitteemmekin mukaisesti haluamme nostaa ne esiin ja saattaa kartutetut kokemukset kaikkien hyödyksi. Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiossa on kyse valtavasta muutoksesta, joka tulee muovaamaan koko sektorin tulevaisuutta”, sanoo KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen.
KIRA-digi 360 -tulostilaisuudet jatkuvat yhteensä kuudessa keskustelussa, joissa kaikissa keskitytään tiettyyn kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota käsittelevään teemaan. Kaikki tilaisuudet esitetään 360-kuvattuina, suorina videolähetyksinä, joissa keskustelua käydään sekä paikan päällä että verkossa.
KIRA-digi 360 -tilaisuudet 2018
- 25.1.2018 klo 14-16
Mahdollisuuksien data: Yhteinen tieto virtaamaan - 8.3.2018 klo 14-16
Suunnittelun uudet työkalut: Parasta laatua ja sujuvampia prosesseja - 24.4.2018 klo 12-14
Digiajan rakennustyömaa: Lisää tuottavuutta ja vähemmän virheitä - 6.6.2018 klo 12-14
Ulos siiloista: Alan yhteistyö ja mahdollistava lainsäädäntö - 16.8.2018 klo 13-15
Maailmanvalloitus: Aidosti uutta liiketoimintaa - 25.10.2018 klo 14-16
Ihminen ensin: Tulevaisuuden käyttäjäkokemus rakennetussa ympäristössä
Suorat lähetykset Facebookissa
KIRA-digi 360 -tilaisuudet näytetään suorina Facebook Live -lähetyksinä KIRA-digin Facebook-sivulla.
Lisätietoja
- Erityisasiantuntija Minna Perähuhta, Ympäristöministeriö, p. 0295 250 223, etunimi.sukunimi@ym.fi
- Digipäällikkö Teemu Lehtinen, Rakennustietosäätiö RTS, p. 040 456 6108, etunimi.sukunimi@kiradigi.fi