Rakentamisen laatuteko -kilpailun voittajien valinnasta vastannut Eero Heinäluoma korosti valintaperusteissaan myös perinteistä ammattiylpeyttä ja tulevaisuuteen katsovaa innovatiivisuutta. Voiton kisassa veivät työnjohdon sarjassa Peabin kolmihenkinen työmaatiimi Turusta sekä työntekijöiden osalta Constin maalari Jean Lindström Helsingistä, joka oli niin ikään yleisöäänestyksen ykkönen.

Peabin työmaatiimi, rakennusinsinöörit Tytti Nurminen (25) ja Juho Tamminen (24) sekä rakennusmestari Kim Mäkiruoho (29), korostaa yhteistyön ja avoimen tiedonkulun merkitystä kaikessa tekemisessä. Sitä arvosti myös kansanedustaja ja eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma, joka sen lisäksi perusteli tiimin voittoa kosteudenhallinnan aktiivisella huomioimisella jokapäiväisessä työssä. Valintaperusteissa painotettiinkin erityisesti työmaalla käytössä olevaa Mestarin varttia.

”Mestarin vartti on päivittäinen turvallisuuden ja kosteudenhallinnan tarkastuskierros, joka on helppo tapa havainnoida mahdollisia puutteita. Käytäntö on, että havaitut ongelmakohdat korjataan saman päivän aikana, jos mahdollista, niin jo kierroksen aikana”, Nurminen kertoo.

”Peabin tiimin toimintatapa rohkaisee varmasti muitakin suuntaamaan katseet näihin nykyaikaisiin työtapoihin kosteudenhallinnan parantamiseksi”, toteaa Heinäluoma.

Constilla maalarina työskentelevä Jean Lindström (56) voitti Laatuteko-kisan lisäksi myös yleisön suosikin tittelin. Vaikka yleisöäänestyksessä etenkin kärkikolmikolle ääniä kertyi tasaisesti, voittoa voi pitää ylivoimaisena, sillä Lindström johti äänestystä alusta alkaen.

”Jean Lindström on erinomaisen tinkimätön oman ammattijäljen tekijä. Hän näkee työmaalla vaivaa hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi ja uskaltaa sanoa esimiehilleenkin, kuinka asiat kannattaa tehdä. Toivon, että hänen esimerkkinsä tarttuu meistä aivan kaikkiin, ei pelkästään rakennusalalla työskenteleviin”, sanoo Heinäluoma.

”Kyllä esimiesten itsetunnon pitää kestää omien ehdotusten muuttaminen, jos perusteet ovat oikeat”, Lindström toteaa ykstuumaan.

Kilpailun järjestelyistä vastannut johtaja Jukka Pekkanen on Heinäluoman lailla iloinen kilpailun korkeasta tasosta ja etenkin asiakaslähtöisyyden korostumisesta kaikessa tekemisessä.

”Kaikkien kahdeksan finalistin kohdalla nousi selkeästi esiin se, kuinka tärkeäksi loppuasiakas koetaan työn kaikissa vaiheissa, olipa rakenteilla sitten tie, talo tai vaikkapa tunneli. Sen lisäksi, että laadukas lopputulos edellyttää teknistä osaamista, se vaatii ennen kaikkea asiakkaan tarpeiden ymmärtämistä”, Pekkanen summaa.

Rakentamisen laatuteko 2017 -kilpailun voittajat julkistettiin 16.11.2017. Kilpailun organisoivat Rakennusteollisuus RT, Rakentamisen Laatu RALA, Rakennusliitto ja Rakennuslehti.

Eero Heinäluoma kertoo videolla perusteistaan voittajien valinnassa:

Ajankohtaista