Vuonna 2013 käynnistyneen Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelman tavoitteena on ollut edistää yritysten ja kaupunkien välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä konkreettisten pilottikohteiden myötä. Fiksu kaupunki -ohjelma on tukenut kehitystyötä ja innovaatioita yhdistämällä yritysten ratkaisuja ja kaupunkien tarpeita kaupunkilaisten arjen sujuvoittamiseen. Keskiössä on ollut monimuotoinen digitalisaation hyödyntäminen.

’Älykkäiden kaupunkien ratkaisuja, joita on testattu aidoissa käyttötilanteissa, on Suomessa kehitetty laajasti. Suomessa on huipputason osaamista mm. rakennettuun ympäristöön, energiajärjestelmiin, liikenteeseen liittyen, minkä pohjalta on hyvä rakentaa tuotteita ja palveluita myös globaaleille markkinoille ’, toteaa Fiksu kaupunki -ohjelman päällikkö Karin Wikman Tekesistä.

’Smart Smart City Solutions from Finland -julkaisu tarjoaa hyvän kattauksen suomalaisesta tutkimus- ja liiketoimintaosaamisesta, mitä Business Finland haluaa olla jatkossakin vahvasti viemässä kohti kansainvälisiä markkinoita.’

Juuri ilmestyneeseen englanninkieliseen ’Smart City Solutions from Finland’ -julkaisuun on koottu kolmen teeman, liikkuminen, rakennukset ja energia, alle lyhyt yleiskatsaus suomalaisesta osaamisprofiilista sekä nimetty keskeisiä tutkimushankkeita ja yritystoimijoita älykkäine ratkaisuineen.

Lisäksi kokonaisuudessa on esitetty kuuden kaupungin näkökulma smart city -kehittämiseen. Helsinki, Vantaa, Espoo, Tampere, Turku, Jyväskylä ja Oulu tulevat myös jatkossa toimimaan kestävän ja älykkään yhteiskehittämisen alustoina.

’Julkaisu palvelee suomalaisten toimijoiden kansainvälistymistä, mutta tarjoaa hyvän yleiskatsauksen myös kansallisille toimijoille siitä rikkaasta tarjonnasta, mitä Suomi älykkäässä kaupunkikehittämisessä tarjoaa’, iloitsee Karin Wikman.

Tutustu Smart City Solutions from Finland -julkaisuun (pdf) tästä

Lisätietoja

Karin Wikman, ohjelmapäällikkö, Tekes, karin.wikman (at) tekes.fi, p. 050 5577 723

teksti: Hanna Koskela

Ajankohtaista

KIRA-foorumi on viidentoista kiinteistö- ja rakentamisalan organisaation muodostama yhteisö, joka kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat ja tiivistää niiden välistä yhteistyötä.