Tanskasta mallia Suomen kaupungistumiseen – mistä apu syrjäseutujen ikääntyville ihmisille ja taloille?
Vaikka Suomessa kaupungistuminen jatkuu tulevinakin vuosina, olemme monessa vertailuissa perässä muita Pohjoismaita. Keskustelin maiden välisistä eroista pari vuotta sitten pohjoismaisten kollegoiden kanssa vuosittain pidettävässä ekonomistitapaamisessa. Oli kiinnostavaa kuulla, miten esimerkiksi Tanskassa julkinen keskustelu kaupungistumisen ympärillä oli kehittynyt. Vaikka Tanska on selvästi Suomea pinta-alaltaan pienempi maa, on sielläkin väestö keskittynyt hyvin vahvasti vain kahden suuren kaupungin, Kööpenhaminan ja Århusin seuduille.
Tanskalaisten kollegoiden tulkinnan mukaan ilmapiiri kaupunkiseutujen kehittämisestä kääntyi varsin nopeasti. Tätä ennen alueiden välisestä eriarvoisuudesta puhuminen oli ollut vaikeaa ja politiikka sen mukaista. Kun julkinen keskustelu sitten teki käännöksen, samaan aikaan tunnistettiin ne haasteet, joita väestökadosta kärsivät alueet joutuivat kohtaamaan. Lopputulema oli kaikille parempi, sillä mitä enemmän luotiin edellytyksiä suurille kaupungeille toimia, sitä paremmin voitiin ratkoa ikääntyvien kuntien kiusallisiakin kierteitä.
Kun tätä kehityskulkua peilaa Suomeen, on selvää, että olemme takamatkalla. Suomen taantuvilla alueilla on suuri määrä omakotitaloja, joissa valtaosassa on asukkaina ikääntyneitä ihmisiä. Väestön väheneminen laskee kysyntää asuntoja kohtaan ja kysynnän laskiessa asuntojen hinnat jatkavat laskuaan. Aikanaan velkarahoituksella rakennettu omakotitalo taantuvalla seudulla kulutetaan loppuun, sillä omaisuuden realisointi voi jo tänä päivänä olla haasteellista. Etenkin, jos suurempia remontteja on laiminlyöty tai ne ovat edessäpäin.
Olisiko Suomella sitten jotain opittavaa esimerkiksi Tanskasta? Paljonkin. Suomessa poliittinen keskustelu sote- ja maakuntauudistuksesta käy alati. Tanskassa näitä rakennemuutoksia toteutettiin jo vuonna 2005 kun 16 maakunnasta siirryttiin viiteen alueeseen ja kuntien määrää laskettiin 275:stä 96:een. Näin ollen Tanska on Suomea noin 14 vuotta edellä.
Toivottavasti Suomessakin nähdään jatkossa suurten kaupunkien ja niiden välisten nopeiden liikenneyhteyksien kehittäminen keskeisenä kansallisena strategiana. Samanaikaisesti pitäisi pohtia keinoja taantuvien alueiden ongelmiin. Ne helposti näyttävät vain taloudellisilta korjausvelan ja asuntojen hintojen ilmentymiltä, mutta sosiaalinen ulottuvuus on sitäkin tärkeämpi. Siksi ongelman ratkaisuun tarvitaan laaja-alaista ymmärrystä ja pohdintaa usealta eri tutkimusalalta.